Piilovirhevakuutus
Elämän merkittävimpiin lukeutuvan kaupan yhteydessä myyjän on tärkeää turvata asemansa mahdollisimman hyvin, sillä myyjä on vastuussa myytävän kohteen piilovirheistä.
Kauppaturva-piilovirhevakuutus kattaa myyjän vastuun (Maakaaren tai Asuntokauppalain mukaisesti) koskien myyntikohteessa havaittua piilovirhettä eli sellaista salaista virhettä, josta ostaja vaatii korvausta myyjältä. Vakuutuksen voi ottaa niin omakotitalolle, pari- ja rivitaloasunnolle, erillistalolle, kerrostaloasunnolle kuin kesämökillekin.
Vakuutettu on aina yksityishenkilö, mutta myös perikunta voi ottaa vakuutuksen myytävälle kohteelle. Lähes joka viides vakuutus onkin perikunnan ottama! Vakuutuskorvaus on konkreettinen hyöty vakuutuksesta, mutta yhtä tärkeää on ammattilaisten apu, kun vahinkoja ja mahdollista korvausvastuuta selvitetään.
Kauppaturva on ainoa Suomessa asunnon tai kiinteistön myyjälle tarjolla oleva vakuutus piilovirheiden varalta. Vakuutuksen voimassaoloaika on kaksi tai viisi vuotta kohteen tyypin mukaan. Vakuutuskorvaussumma kohteen vakuutuskaudelle on jopa 75.000 €. Vakuutus kattaa ostajan myyjälle esittämät vaateet siitä päivästä lukien, kun ostaja on ottanut kohteen haltuunsa.
Vakuutushakemuksen tärkeimmät
- Tarkastusraportti on max 8 kuukauden ikäinen kauppakirjan allekirjoitushetkellä
- Vakuutushakemus on tehty ennen kuin ostaja on ottanut kohteen hallintaansa – eli vakuutuksen voi hakea myös kauppakirjan allekirjoituksen jälkeen
- Asuinrakennuksen asuinpinta-ala on korkeintaan 350 neliömetriä.
Kuntotarkastus
Vakuutuksen myöntämisen edellytyksenä on Susteran (ent. Raksystems) suorittama kartoitus. Asuntokaupan kuntotarkastuksella saat puolueettoman tiedon kohteen kunnosta, korjaustarpeista sekä riskeistä. Kuntotarkastus kannattaakin suorittaa hyvissä ajoin ennen asuntokauppaa. Kuntotarkastus nopeuttaa parhaimmassa tapauksessa kotisi myyntiä ja helpottaa ostajaa päätöksen teossa. Katso kuntotarkastuksen hinnat alueittain tästä >
Mitä vanhempi kohde, sitä tärkeämpää on tietää mahdolliset korjaustarpeet ennen kuin aloittaa kauppaneuvottelut potentiaalisen ostajan kanssa. Tarkastus turvaa myös asunnon myyjän tiedonantovelvollisuutta.
Kuntotarkastusraportissa esitetään tarvittavat toimenpide-ehdotukset. Mikäli jotain osia kohteesta ei voida tarkastaa (esim. katto on lumen peitossa talvella) kannattaa lisätarkastus tehdä mahdollisuuksien mukaan lumien sulettua, jolloin tämäkin rakenne saadaan vakuutuksen piiriin.
Tutustu ja varaa kuntotarkastus osoitteessa sustera.fi
Vakuutuksen hinta
Vakuutusmaksu suoritetaan kertamaksuna ja se kattaa koko vakuutuskauden. Vakuutuksen hinta on sama kohdetyypeittäin eli esim. neliöt eivät vaikuta hinnoitteluun.
Hinnat sisältävät vakuutusmaksuveron (24 %).
Mitä vakuutus kattaa – ja mitä se ei kata
Jos myyjä saa ostajalta vaateen piilovirheeseen liittyen, vakuutuksenantaja
- selvittää onko vakuutettu ostajalle asuntokauppalain mukaisessa korvausvastuussa
- neuvottelee korvausvaatimuksen esittäjän kanssa
- puolustaa vakuutettua oikeudenkäynnissä tai muussa riidanratkaisumenettelyssä
Vakuutus kattaa kohteen kuntotarkastetut osat. Jos kuntotarkastusraportissa suositellaan lisätutkimuksia, nämäkin kohteen osat ovat vakuutuksen piirissä tutkimusten jälkeen, jos vaurioita ei ole löytynyt tai vauriot on korjattu. Sama koskee myös kohteen osia, joita ei saada tarkastuksessa tarkistettua. Esimerkiksi talvella kattoa ei saada lumikuorman takia tarkistettua, mutta se voidaan tarkastaa keväällä lumien sulattua ja liittää näin kattavuuden piiriin. Riskirakenteet ovat vakuutuksen piirissä kun ne on tutkittu – riittää, että rakenneavaus on tehty yhdestä kohtaa ja jos avauksen kohdalla ei ole vauriota, rakenteet sisältyvät vakuutuksen kattavuuteen.
Vastaavasti vakuutus ei kata sellaisia kohteen osia, joita ei ole tarkastusraportin mukaan tarkastettu tai joiden osalta tarkastusraportti suosittelee lisätutkimuksia. Myös laiminlyönnit ja huolimattomuus voivat aiheuttaa sen, että vakuutus ei korvaa vahinkoa.
Tarkka kuvaus kattavuudesta löytyy alempaa löytyvistä vakuutuksen ehdoista.
Millaisia piilovirheitä vakuutuksesta on korvattu?
Vakuutuksesta korvattavat vahingot liittyvät yleensä joko kosteuden tai veden aiheuttamiin vahinkoihin. Alla esimerkkejä vakuutuksesta maksetuista vahinkotapauksista – vahinkoja ei voi kuitenkaan yleistää, ne ovat aina tapauskohtaisia.
Vakuutuskorvaus perustuu siihen arvoon, mikä kohteella tai sen osalla oli juuri ennen arvonmenetystä tai vaurioita. Tästä johtuen kohteelle tai sen osalle tehdään ikävähennys.
Kysymyksiä vakuutukseen liittyen? Voit tutustua tarkemmin piilovirhevakuutuksen ehtoihin alla tai voit olla yhteydessä asiakaspalveluumme arkisin klo 9-16 puh. 020 746 3900 tai info@insuregroup.fi.
Piilovirhevakuutukset ehdot
Piilovirhevakuutus (Maakaaren mukaiset kohteet) – lataa tästä >
Piilovirhevakuutus (Asuntokauppalain mukaiset kohteet) – lataa tästä >
Piilovirhevakuutus avaintietoasiakirja 2024 (IPID) – lataa tästä >
Hidden Defects – Wording (ENG)
Hidden Defects – Single Dwelling Wording >
Hidden Defects – Flats and Semi Wording >
Hidden Defects – Insurance Product Information Document ( IPID)
Vahinkoilmoituksen tekeminen
Vahinkoilmoitukset on tehtävä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa vuoden kuluessa siitä päivämäärästä, jolloin vakuutettu saa tiedon vakuutetusta tapahtumasta ja siitä aiheutuneesta vahingosta. Vahinkoilmoitus on joka tapauksessa tehtävä kymmenen vuoden kuluttua siitä laiminlyönnistä, jonka johdosta ostaja tekee korvausvaatimuksen.
Ilmoitukseen tulee liittää:
- kopio ostajan korvausvaatimuksesta (mikäli tämä on toimitettu kirjallisena),
- selvitys vahingosta, kuten kopio vahinkotarkastusraportista,
- kopio kuntotarkastusraportista,
- tieto muista mahdollisista vahingon/korvausvaatimuksen kattavista vakuutuksista,
- kaikki muut tiedot ja asiakirjat, joita vakuutuksenantaja voi tarvita korvausvaatimusta käsitellessään.
Jos sinulla on kysyttävää vahinkoilmoitukseen liittyen, pyydämme sinua olemaan yhteydessä ilmoituksen käsittelijään
Van Ameyde Finland │ OY Lars Krogius
Sturenkatu 16
00500 Helsinki
Puhelin: 09 47 6363 00
Sähköposti: vahingot@kauppaturvavahingot.fi
Miksi valita InSure Groupin turvatuotteet
Avoin ja luotettava
kumppani
Tavoitteenamme on olla aina luottamuksesi arvoinen kumppani.
Turvat nykyajan
tarpeisiin
Laajin tekniikkaturvamme kattaa tehtaalla asennetut mekaaniset ja sähköiset osat, sisältäen myös sähkö-ja hybrikomponentit.
Tehokas korjaaminen vahingon sattuessa
Ajoneuvon rikkoontuminen tapahtuu aina yllättäen. Meille on tärkeää, että asiakkaan ja auton matka pääsee jatkumaan sujuvasti.
Olemme alamme vakuuttavin
InSure Group Oy:n tekniikkaturvat ovat auttaneet ajoneuvojen korjauskustannusten hallinnoinnissa jo yli 15 vuoden ajan. Saatavilla on turvatuotteita, joissa maksimikorvaus ajoneuvon arvo tai 100.000 €.
Ajoneuvot
Turvatuotteita uusille ja käytetyille ajoneuvoille
Piilovirhevakuutus
Vakuutus luo taloudellista turvaa asunnon tai kiinteistön myyjälle.
Rallivakuutus
Vakuutamme kilpailukalustonne niin radalle kuin ralliin.
Turvaa yli kilometrirajojen – taso 4 suojaa ikäviltä yllätyksiltä
Tekniikkaturva Taso 4 on saatavilla alle 8-vuotiaille autoille, joilla on ajettu alle 160,000 km.
Lue lisää